Työskentely eläkkeellä

Voit työskennellä palkansaajana tai toimia yrittäjänä eläkkeen rinnalla. Työstä saamasi ansiotulo ei vaikuta maksussa olevan työeläkkeen määrään, jos teet töitä vanhuuseläkkeellä, osittaisella vanhuuseläkkeellä tai perhe-eläkkeellä. Sen sijaan työkyvyttömyyseläkkeellä ja työuraeläkkeellä voit ansaita vain tiettyyn tulorajaan asti ilman vaikutusta maksussa olevaan eläkkeeseen.

Saamasi työtulo voi vaikuttaa muihin etuuksiin ja maksussa olevan eläkkeesi verotukseen. Jos saat työeläkkeen lisäksi muita etuuksia (esimerkiksi Kelasta), sinun kannattaa varmistaa suoraan etuutta maksavalta taholta, miten työskentely vaikuttaa etuuteen.

Työnteosta kertyy lisää eläkettä

Kun työskentelet eläkkeen rinnalla, työansioistasi kertyy uutta eläkettä 1,5 % vuosiansioista. Tätä kutsutaan joskus puhekielessä eläkkeen lisäkarttumaksi. Työstä kertyy eläkettä sen kalenterikuukauden loppuun asti, jona saavutat ylimmän vanhuuseläkeikäsi. Tämä on ikäraja, jonka jälkeen työnantajalla ei ole velvollisuutta järjestää työntekijän eläkevakuutusta.

Ylin vanhuuseläkeikä on

  • 68 vuotta 1957 ja sitä ennen syntyneillä
  • 69 vuotta 1958−1961 syntyneillä
  • 70 vuotta 1962 ja sen jälkeen syntyneillä.

Tämä vakuuttamisvelvollisuuden yläikäraja on myös työsopimuslain mukainen eroamisikä. Työsuhteesi päättyy silloin automaattisesti, jos et erikseen sovi työsuhteen jatkamisesta työantajasi kanssa. Voit siis jatkaa työskentelemistä, mutta työstä ei enää makseta eläkevakuutusmaksuja eikä sinulle kerry eläkettä.

Eläkkeen aikana kertynyt uusi eläke voi vaikuttaa Kelan etuuksiin ja verotukseen.

Muista hakea eläkkeellä tehdystä työstä kertynyt eläke, sillä se ei ala automaattisesti. Jos olet työskennellyt vanhuuseläkkeen aikana, hae uusi eläkekertymä ylimmässä eläkeiässäsi. Tee tällöin uusi vanhuuseläkehakemus eläkettäsi maksavan työeläkelaitoksen verkkopalvelussa.

Erilliset verokortit eläkettä ja työtä varten

Eläkettä verotetaan eri tavalla kuin palkkaa. Siksi tarvitset kaksi verokorttia, jos työskentelet eläkkeellä ollessasi: toisen eläkettä ja toisen palkkaa varten.

Lue lisää eläkkeen maksamisesta ja verotuksesta

Tarkempaa tietoa työskentelystä eri eläkemuotojen rinnalla

Valitse alta sinulle sopivin vaihtoehto, jotta saat tarkempaa tietoa siitä, miten työskentely vaikuttaa eri eläkemuotojen rinnalla:

Työsuhteesi on päätyttävä, jotta saat eläkkeen maksuun. Tämän jälkeen voit tehdä uuden työsopimuksen saman tai uuden työnantajan kanssa. Vanhuuseläkkeen aikana voit tehdä työtä ilman, että palkka vaikuttaa maksussa olevan eläkkeesi määrään.

Jos työskentelet yksityisellä sektorilla ja jatkat saman työnantajan palveluksessa heti eläkkeen alkamisen jälkeen, työssäsi pitää tapahtua olennainen muutos aiempaan työhön verrattuna. Muutos voi koskea esimerkiksi työaikaa, palkkaa tai työtehtäviä. Julkisella sektorilla tällaista muutosta ei tarvita.

Jos toimit vanhuuseläkkeellä yrittäjänä, YEL-vakuutus on sinulle vapaaehtoinen. Eläkettä kertyy vahvistetun YEL-työtulon perusteella.

Jos olet tehnyt vanhuseläkkeen rinnalla työtä ja sinulle on kertynyt siitä työstä lisää eläkettä, sinun tulee itse hakea se maksuun ylimmässä vanhuuseläkeiässä (ks. yllä). Tee tällöin uusi vanhuuseläkehakemus eläkettäsi maksavan työeläkelaitoksen verkkopalvelussa.

Vanhuuseläkkeen hakuohjeeseen

Voit työskennellä vapaasti osittaisella vanhuuseläkkeellä ollessasi. Ansiosi eivät vaikuta maksussa olevan eläkkeesi määrään. Voit tehdä kokopäivätyötä, osa-aikatyötä tai olla kokonaan tekemättä työtä.

Jos olet yrittäjä ja yritystoimintasi jatkuu osittaisen vanhuuseläkkeen aikana, YEL-vakuutuksesi on oltava voimassa ja työtulosi on vastattava työpanoksesi arvoa.

Osittaisen vanhuuseläkkeen jälkeen varsinainen vanhuuseläke ei ala automaattisesti vaan sitä pitää hakea erikseen aikaisintaan alimmassa eläkeiässä. Työsuhteen pitää päättyä, jotta varsinaista vanhuuseläkettä voidaan maksaa.

Vanhuuseläkkeen hakuohjeeseen

Jos harkitset ansiotyön tekemistä tai yrittäjätoimintaa työkyvyttömyyseläkkeen tai työuraeläkkeen rinnalla, selvitä työeläkelaitoksestasi, kuinka paljon voit ansaita.

  • Täyden työkyvyttömyyseläkkeen ja kuntoutustuen rinnalla voit ansaita korkeintaan 40 % eläkettä edeltävästä ansiotasostasi.
  • Osatyökyvyttömyyseläkkeen ja osakuntoutustuen rinnalla voit ansaita korkeintaan 60 % eläkettä edeltävästä ansiotasostasi.
  • Työuraeläkkeellä ansiotulosi voivat olla enintään 976,59 euroa kuukaudessa (vuonna 2024).

Voit kuitenkin aina ansaita 976,59 euroa kuukaudessa (vuonna 2024), vaikka henkilökohtainen ansaintarajasi olisi pienempi.

Seuraa ansioitasi ja ilmoita eläkettäsi maksavaan työeläkelaitokseen, jos ne ylittävät ansaintarajan. Jos raja ylittyy yhtäjaksoisesti vähintään kolmena kuukautena, työeläkelaitos keskeyttää eläkkeesi maksun.

Eläkkeen maksun voi keskeyttää enintään 24 kuukaudeksi. Työeläkelaitos voi myös muuttaa täyden työkyvyttömyyseläkkeen osatyökyvyttömyyseläkkeeksi. Jos eläkettä maksetaan liikaa, työeläkelaitos perii sinulta liikaa maksetun eläkkeen takaisin.

Jos olet työskennellyt työkyvyttömyyseläkkeen tai työuraeläkkeen rinnalla vuonna 2005 tai sen jälkeen, sinun pitää hakea siitä kertynyt eläke erikseen vanhuuseläkehakemuksella. Voit tehdä hakemuksen, kun työskentelysi on päättynyt ja työkyvyttömyyseläkkeesi muuttuu vanhuuseläkkeeksi.

Työkyvyttömyyseläke työkyvyn heiketessä
Työuraeläke pitkään rasittavaa työtä tehneille