Ruotsi alkaa maksaa uutta ansiosidonnaisen eläkkeen lisää Suomeen
Ruotsin eläkevirasto Pensionsmyndigheten lähettää päätöksen uudesta eläkkeen lisästä elokuun aikana niille 65 vuotta täyttäneille eläkkeensaajille, joilla on siihen oikeus. Eläkkeen lisä maksetaan eläkkeensaajan tilille Ruotsin eläkemaksun yhteydessä ensimmäisen kerran syyskuussa ja sitä maksetaan myös Suomeen, EU- ja ETA-maihin ja Sveitsiin.
Pensionsmyndigheten lähetti alkuvuoden aikana kyselyn Suomeen noin 52 000 Ruotsin työeläkettä saavalle henkilölle. Kyselyn avulla selvitettiin, kenellä on oikeus uuteen eläkkeen lisään. Jatkossa oikeus eläkkeen lisään tutkitaan Ruotsin eläkehakemuksen yhteydessä automaattisesti.
Eläkkeen lisään vaikuttaa työeläkkeen määrä ja Ruotsin työskentelyvuodet
Ansiosidonnaisen eläkkeen lisä on enimmillään 600 Ruotsin kruunua kuukaudessa ja alimmillaan 0 kruunua. Eläkkeen lisään on oikeus, jos yhteenlasketut työeläkkeet Ruotsista ja muista EU- ja ETA-maista ja Sveitsistä ovat bruttona 9 000 – 17 000 kruunua kuukaudessa. Tämän lisäksi oikeuteen ja lisän suuruuteen vaikuttaa myös se, kuinka monta vuotta henkilö on ollut työssä Ruotsissa.
Ruotsin uusi eläkkeen lisä voi vaikuttaa Kelan etuuksiin
Ruotsissa eläke koostuu useasta eri osasta. Eläkkeen lisä ei vaikuta Ruotsissa muihin eläkkeen osiin, vaan se maksetaan lisänä Ruotsin lakisääteisen työeläkkeen päälle.
Suomen Kela arvioi, että Ruotsin uusi eläkkeen lisä voi vaikuttaa joihinkin Kelan etuuksiin. Näitä etuuksia ovat mm. kansaneläke, takuueläke, eläkkeensaajan asumistuki ja perustoimeentulotuki.
Jos saat jotain näistä Kelan etuuksista ja sinulle on myönnetty Ruotsin uusi ansiosidonnaisen eläkkeen lisä, ota yhteyttä Kelaan. Ilmoita muuttuneet eläkkeen määrät myös Suomen verottajalle.
Lisätietoa Ruotsin uudesta eläkkeen lisästä saat Pensionsmyndighetenin asiakaspalvelusta.