Miksi eläkevaroja sijoitetaan?

Eläkkeiden maksuun tarvittavat varat kerätään pääasiassa kunkin vuoden työeläkemaksuilla. Niitä maksavat työnantajat ja työntekijät sekä yrittäjät. Näin työssäkäyvä sukupolvi aina vuorollaan rahoittaa eläkkeellä olevien eläkkeet. 

Kaikkia kerättyjä maksuja ei kuitenkaan käytetä eläkkeiden rahoittamiseen, vaan osa maksuista rahastoidaan ja sijoitetaan.

Eläkevaroja sijoitetaan, jotta eläkkeiden maksamiseen on myös tulevaisuudessa riittävästi varoja. Samalla työeläkemaksu saadaan pidettyä kohtuullisena. Rahastoinnin hoitavat työeläkelaitokset. 

Eläkerahastot kasvavat, koska eläkemeno nousee

Joka vuosi osa eläkkeistä maksetaan eläkerahastoilla ja niiden tuotoilla. Koska suomalaisten elinikä kasvaa ja syntyvyys pienenee, eläkkeellä olevia on koko ajan enemmän suhteessa työssä käyvään väestöön. Mitä paremmin sijoitukset tuottavat, sitä pienempi tarve on korottaa työeläkemaksuja.

Eläkerahastoissa olevia varoja ei voi käyttää muihin tarpeisiin kuin eläkkeiden maksamiseen. Matalammat eläkemaksut tarkoittavat työnantajalle pienempiä työllistämiskustannuksia ja työntekijälle enemmän käteen jäävää palkkaa. Työeläkelaitokset sijoittavat työeläkemaksuista rahastoimansa osuudet turvaavasti ja tehokkaasti. Sijoitusten arvoa ei pelkästään säilytetä, vaan niille pyritään saamaan mahdollisimman hyvä tuotto.

Vaikka eläkevaroja on jo noin 244 miljardia euroa, jo syntyneet eläkevastuut ovat paljon suuremmat eli noin kolminkertaiset.

Eläkemenot suhteessa palkkoihin kasvavat

Työeläkevarojen sijoittamisella ja sijoitusten tuotoilla on jatkossa entistä tärkeämpi rooli eläkkeiden rahoittamisessa. Sijoitusvaroja ja niiden tuottoja on käytetty jo muutamia vuosia eläkkeiden maksuun, sillä työeläkemaksut eivät yksin riitä työeläkkeiden kattamiseen.

Vuonna 2022 maksetuista työeläkkeistä (31 miljardia euroa) katettiin rahastoilla ja sijoitustuotoilla noin viisi miljardia euroa. Eläkemenot ovat pysyvästi maksutuloja korkeammat, joten rahastoja ja niiden tuottoja tarvitaan eläkkeiden rahoitukseen jatkossakin.

Työeläkkeiden rahoituksen haasteellisimmat vuodet ovat vasta edessä. Syynä tähän on suomalaisten ikääntyminen.

Paljonko sijoitukset tuottavat?

Työeläkesijoittamisen aikahorisontti on vuosien ja vuosikymmenten mittainen. Siksi myös sijoitustoiminnan tuottoja tulee arvioida yhtä tai paria vuotta pidemmällä aikajänteellä.

Vuosina 1997-2022 työeläkesijoitusten keskimääräinen vuositason reaalituotto on ollut yksityisellä puolella 3,8 ja julkisella puolella 4 prosenttia, huolimatta muutamasta heikommasta tuottovuodesta.

Aikasarjat sijoitusten tuotoista (Tela.fi)

 

Eläketurvakeskus tekee työeläkkeiden kehityksestä ja eläkejärjestelmän kestävyydestä pitkän aikavälin laskelmia. Työeläkejärjestelmän kestävyyslaskelmissa reaalituotto-oletus peruslaskelmassa vuosina 2023–2031 on 2,5 prosenttia ja vuodesta 2032 alkaen 3,5 prosenttia vuodessa.

Eläkevarojen tuotto vaikuttaa maksutasoon ja eläkevarojen määrään. Sijoitustuottojen nousu alentaisi pidemmällä aikavälillä TyEL-maksun tasoa ja vastaavasti tuottojen pieneneminen nostaisi tarvittavaa maksutasoa.

Mihin työeläkevaroja sijoitetaan?

Eläkevarat on lain mukaan sijoitettava tuottavasti ja turvaavasti. Yksityisalojen työeläkevakuuttajien riskinottoa rajoitetaan myös vakavaraisuussäännöksillä. Eläkevarat sijoitetaan rahoitusmarkkinoille kotimaassa ja ulkomailla.
Maantieteellisen hajautuksen lisäksi varoja sijoitetaan monen tyyppisiin kohteisiin. Varoja sijoitetaan esimerkiksi osakkeisiin ja osaketyyppisiin sijoituksiin, korkosijoituksiin ja kiinteistöihin. Suomeen eläkevaroista on sijoitettuna noin viidennes.

Lisää teemoja