Yrittäjänä sinun on otettava itsellesi eläkevakuutus kuuden kuukauden kuluessa yritystoiminnan alkamisesta. Yrittäjäksi katsotaan henkilö, jonka työskentely ei tapahdu työ- tai virkasuhteessa. Pelkkä yrityksen omistaminen, ilman siinä työskentelyä, ei velvoita vakuutuksen ottamiseen.
Jos yrittäjän eläkelain (YEL) mukaiset edellytykset täyttyvät, tarvitset vakuutuksen, vaikka työskentelisit yrittäjänä sivutoimisesti (työ- tai virkasuhteen rinnalla) tai kausiluonteisesti. Eli samat säännöt koskevat myös kevytyrittäjää tai itsensä työllistäjää.
YEL koskee myös ulkomaalaista yrittäjää, joka harjoittaa yrittäjätoimintaa Suomessa.
Sinun täytyy ottaa itsellesi yrittäjän eläkelain (YEL) mukainen vakuutus, jos
- olet 18–69-vuotias (vuonna 1957 tai aikaisemmin syntyneillä vakuuttamisvelvollisuuden yläikäraja on 68 vuotta, vuonna 1958–61 syntyneillä 69 ja sitä nuoremmilla 70 vuotta)
- työskentelet yrittäjänä tai kevytyrittäjänä
- yrittäjätoimintasi on kestänyt yhtäjaksoisesti vähintään neljä kuukautta 18 ikävuoden täyttämisen jälkeen
- arvioitu työtulosi on vähintään 9 010,28 euroa vuodessa (vuonna 2024).
Jos toimit yrittäjänä vanhuuseläkkeellä, YEL-vakuutus on sinulle vapaaehtoinen.
Huom! Yrittäjä järjestää työeläketurvan myös palkkaamilleen työntekijöille.
Yrittäjän eläkelain (YEL) mukaan vakuutetaan avoimen yhtiön yhtiömies ja kommandiittiyhtiön vastuunalainen yhtiömies. Myös osakeyhtiössä johtavassa asemassa oleva henkilö, joka omistaa yksin yli 30 prosenttia tai perheenjäsenten kanssa yli puolet yhtiöstä tai äänivallasta, on vakuutettava YEL:n mukaan.
Yritysmuodosta ja perheenjäsenen työn luonteesta ja ehdoista riippuu, vakuutetaanko perheenjäsen työntekijän (TyEL) vai yrittäjän eläkelain (YEL) mukaan.
Tarvittaessa Eläketurvakeskus ratkaisee, onko henkilö yrittäjä ja siis itse vastuussa eläkevakuutuksen ottamisesta.
Jos yhdistelet työsuhteista työtä, yrittäjänä tehtyä työtä ja omaa työtä, kuten apurahatyötä, tukenasi on myös Kulttuurialan liittojen neuvottelukunnan julkaisema opas keikkatyöläisille.
Keikkatyöläisen sosiaaliturvaopas (Ohjeet ja oppaat, Journalistiliitto).
Esimerkeissä oletetaan, että vakuuttamisen muut edellytykset (ikäraja, työskentelyn kesto, työnteko yrityksessä sekä työtulon tai maksetun palkan määrä) täyttyvät. Perheenjäsenellä tarkoitetaan YEL-vakuutetun yrittäjän perheenjäsentä.
Yksityinen toiminimi | Työeläkevakuuttaminen |
---|---|
Molemmat puolisot työskentelevät yrityksessä, jossa yritystoimintaa harjoitetaan jommankumman nimissä olevalla toiminimellä | Molemmat puolisot vakuutetaan YEL:n mukaan |
Yrityksessä ilman palkkaa työskentelevä perheenjäsen | Vakuutetaan YEL:n mukaan |
Yrityksessä palkkaa vastaan työskentelevä perheenjäsen, muu kuin puoliso | Vakuutetaan TyEL:n mukaan |
Avoin yhtiö | Työeläkevakuuttaminen |
---|---|
Yrityksessä työskentelevä yhtiömies | Vakuutetaan YEL:n mukaan |
Yrityksessä palkkaa vastaan työskentelevä perheenjäsen (ei yhtiömies) | Vakuutetaan TyEL:n mukaan |
Yrityksessä ilman palkkaa työskentelevä perheenjäsen (ei yhtiömies) | Jää työeläketurvan ulkopuolelle |
Kommandiittiyhtiö | Työeläkevakuuttaminen |
---|---|
Yrityksessä työskentelevä vastuunalainen yhtiömies | Vakuutetaan YEL:n mukaan |
Yrityksessä palkkaa vastaan työskentelevä äänetön yhtiömies | Vakuutetaan TyEL:n mukaan |
Yrityksessä ilman palkkaa työskentelevä äänetön yhtiömies | Jää työeläketurvan ulkopuolelle |
Yrityksessä palkkaa vastaan työskentelevä perheenjäsen, joka ei ole yhtiömies | Vakuutetaan TyEL:n mukaan |
Yrityksessä ilman palkkaa työskentelevä perheenjäsen, joka ei ole yhtiömies | Jää työeläketurvan ulkopuolelle |
Osakeyhtiö | Työeläkevakuuttaminen |
---|---|
Yhtiössä johtavassa asemassa työskentelevä henkilö, joka omistaa yksin yli 30 % tai yhdessä perheenjäsentensä kanssa yli 50 % yrityksen osakepääomasta tai osakkeiden tuottamasta äänimäärästä | Vakuutetaan YEL:n mukaan |
Yhtiön osakkaan perheenjäsen, joka työskentelee yrityksessä palkkaa vastaan, mutta ei omista osakkeita | Vakuutetaan TyEL:n mukaan |
Yhtiön osakkaan sisar, joka omistaa 30 % yhtiön osakkeista ja työskentelee yrityksessä palkkaa vastaan | Vakuutetaan TyEL:n mukaan |
Yhtiön osakkaan sisar, joka omistaa 30 % yhtiön osakkeista ja työskentelee yrityksessä ilman palkkaa | Jää työeläketurvan ulkopuolelle |
Yhtiön osakas, joka omistaa 50 % yhtiön osakkeista, ja joka ei työskentele yrityksessä lainkaan | Jää työeläketurvan ulkopuolelle |
Osuuskunta | Työeläkevakuuttaminen |
---|---|
Osuuskunnassa johtavassa asemassa työskentelevä jäsen, jolla on yksin yli 30 %:n tai yhdessä perheenjäsenensä kanssa yli 50 %:n määräämisvalta osuuskunnassa | Vakuutetetaan YEL:n mukaan |
Laskutuspalveluyritys | Työeläkevakuuttaminen |
---|---|
Itsensä työllistäjä, joka hankkii itse toimeksiantajansa ja hoitaa toimeksiantoihin liittyvän laskutuksen laskutuspalveluyrityksen kautta | Vakuutetaan YEL:n mukaan |
Perheenjäseneksi katsotaan henkilö, joka on yrityksessä johtavassa asemassa työskentelevälle henkilölle sukua suoraan alenevassa tai ylenevässä polvessa ja asuu hänen kanssaan samassa taloudessa.
Myös samassa taloudessa asuva puoliso tai avopuoliso on yrittäjän perheenjäsen. Aviopuoliso ja rekisteröidyn parisuhteen osapuoli on perheenjäsen, vaikka ei asuisikaan samassa taloudessa.
Eläkelakien näkökulmasta työvoima jakautuu työntekijöihin ja yrittäjiin. Raja ei aina ole itsestään selvä. Työntekijöiden vakuuttamisesta huolehtii aina työnantaja. Yrittäjä sen sijaan huolehtii vakuutuksestaan itse.
Työntekijä on henkilö, joka on työ- tai virkasuhteessa. Työsuhteen tunnusmerkeiksi katsotaan, että henkilö tekee sopimuksen perusteella työtä korvausta vastaan toisen lukuun tämän valvonnan ja johdon alaisena. Työsopimus voi olla suullinen tai kirjallinen.
Työsuhteen olemassaolo ei ole työnantajan ja työntekijän vapaasti sovittavissa, vaan asia ratkaistaan työoikeudellisin perustein. Eläketurvan järjestämisvelvollisuus perustuu ansiotyön todelliseen luonteeseen.
Normaalisti laskutuspalveluyrityksen kautta laskutettu työ tehdään yrittäjänä ja työskentely pitää vakuuttaa yrittäjän eläkelain (YEL) mukaisesti.
Esimerkki | Rajanveto |
---|---|
Vuokrattu työvoima | Työsuhteessa työvoiman vuokrausyhtiöön |
Freelancer | Työ vakuutetaan työn sisällön ja työehtojen mukaisesti joko työntekijän eläkelain (TyEL) tai yrittäjän eläkelakien (YEL ja MYEL) mukaan |
Keikkalääkäri | Tavallisesti keikkalääkäri on työvoimaa vuokraavan yrityksen palkkalistalla. Tällöin hänen eläkemaksuistaan huolehtii tämä yritys, ei terveyskeskus. Epäselvissä tilanteissa ratkaisun siitä, onko lääkäri työsuhteessa terveyskeskukseen, tekee Keva. Yrittäjänä lääkäri hoitaa eläkevakuutuksen itse yrittäjän eläkelain (YEL) mukaan. |
Ammattiurheilija | Työeläkelait eivät koske ammatikseen urheilevia. Urheilijoiden eläke- ja tapaturmavakuutuksesta on säädetty erillislailla. Lisätiedot: Tapaturmavakuutuskeskus |
Perhepäivähoitaja | Yksityistä perhepäivähoitajaa pidetään usein itsenäisenä yrittäjänä, jos lapsia hoidetaan hoitajan luona ja jos hänellä on samanaikaisesti useita lapsia hoidettavanaan. Tällöin hänen tulee järjestää eläketurvansa yrittäjän eläkelain (YEL) mukaan. |